National Industrial Recovery Act (Suomi)

Yhdysvaltojen kongressi hyväksyi 13. kesäkuuta 1933 National Industrial Recovery Actin (NIRA). NIRA oli osa presidentti Franklin Delano Rooseveltin uutta sopimusta. Roosevelt toivoi, että hänen uusi sopimuksensa antaisi amerikkalaisten selviytyä suuresta masennuksesta, auttaisi lopettamaan nykyisen taantuman ja estäisi uuden masennuksen esiintymisen tulevaisuudessa.

NIRA: lla oli kolme komponenttia. Ensinnäkin liittohallitus auttoi kansallisen elvytyshallinnon välityksellä yrityksiä luomaan keinot itsensä sääntelyyn ja reilun kaupan takaamiseen. Roosevelt toivoi, että yritykset oikeudenmukaisemmat liiketoimintakäytännöt, jotka kannustaisivat ystävälliseen kilpailuun pikemminkin kuin kurkkuun, auttaisivat vähentämään työttömyyttä ja elvyttämään taloutta. Jos yritys suostuisi noudattamaan uutta sääntöä, liittohallitus vapauttaisi sen kilpailulakeista. Toiseksi NIRA tunnusti työntekijöitä ” oikeus liittoutua. Uusi kansallinen työlautakunta, jonka puheenjohtajana toimii Yhdysvaltain senaattori Robert F. Wagner, panisi täytäntöön tämän osan lakia. Lopuksi NIRA loi julkisten töiden hallinnon. Tämän säädöksen osan mukaan liittohallituksen oli määrä antaa 3,3 miljardia dollaria palkkaamaan amerikkalaisia työskentelemään julkisten töiden hankkeissa. Nämä hankkeet vaihtelivat jalkakäytävistä, koulurakennuksista patoihin.

Vuonna 1935 Yhdysvaltojen korkein oikeus julisti NIRA: n perustuslain vastaiseksi. Tuomioistuimen mukaan liittohallitus, erityisesti presidentti, oli ottanut vallan, jota Yhdysvaltojen perustuslaki ei myöntänyt. Erityisesti NIRA: n ensimmäinen osa antoi liittohallitukselle mahdollisuuden säännellä yrityksiä, jotka eivät harjoittaneet valtioiden välistä kauppaa.

Vaikka korkein oikeus tuomitsi Rooseveltia ja NIRA: ta vastaan, teko aiheutti valtavia muutoksia Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Osavaltiot, myös Ohio, sen lyhyen olemassaolon aikana. Työntekijät eri puolilla Yhdysvaltoja laskeutuivat American Federation of Labor (AFL) -toimistoihin ja pyrkivät liittymään tähän liittoon. Työntekijöiden valitettavasti suurin osa näistä ihmisistä oli ammattitaidottomia, ja AFL hyväksyi vain ammattitaitoisia työntekijöitä. AFL: n haluttomuus hyväksyä ammattitaidottomia työntekijöitä perusti omat ammattiliitonsa etsimään parempia työoloja ja palkkoja. NIRA johti jakautumiseen AFL: n jäsenten keskuudessa, kun jotkut jäsenet alkoivat vaatia osallistavampaa ammattiliittoa, joka taistelee ammattitaidottomien työntekijöiden oikeuksien sijasta vain tietyn aluksen ammattitaitoisten työntekijöiden puolesta. Jännitteet tästä asiasta tulivat niin yleiseksi, että vuonna 1935 AFL: n jäsen John L. Lewis perusti teollisuusjärjestöjen komitean. Alun perin tämä organisaatio oli osa AFL: ää, mutta vuonna 1937 emo-organisaatio karkotti kaikki teollisuusjärjestöjen komitean jäsenet. Teollisuusjärjestöjen komiteasta tuli lopulta teollisuusjärjestöjen kongressi (CIO). AFL ja tietohallintojohtaja pysyivät kahtena erillisenä organisaationa vuoteen 1955 saakka, jolloin kaksi liittoa yhdistyivät uudelleen AFL-CIO: ksi.

Vaikka Yhdysvaltojen korkein oikeus purki kansallisen teollisuuden elvytyslain perustuslaillisista syistä vuonna 1935, samana vuonna Yhdysvaltain kongressi pani täytäntöön Wagner-Connery Actin. Tämä lainsäädäntö laillisti ammattiliitot jälleen ja perusti kansallisen työsuhdelautakunnan, jonka tehtävänä oli valvoa työntekijöiden neuvotteluja työnantajiensa kanssa, taata työehtosopimusneuvottelut ja estää työnantajia harjoittamasta epäoikeudenmukaisia työkäytäntöjä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *