Saksan demokraattisen tasavallan muodostuminen

Kun kävi selväksi, että Länsi-Saksan hallitus perustetaan, niin kutsutut kansankongressin vaalit pidettiin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä toukokuussa 1949. Mutta ehdokkaiden joukosta valitsemisen sijaan äänestäjillä oli vain mahdollisuus valita hyväksyminen tai hylkääminen – yleensä vähemmän salaisissa olosuhteissa – kaikkien puolueiden ehdokkaiden sekä kommunistien hallitseman SED: n valvomien joukkojärjestöjen edustajien ”yhtenäisyysluettelot”. puolueet, demokraattinen maanviljelijöiden puolue ja kansallinen demokraattinen puolue, joiden tarkoituksena on houkutella viljelijöiden ja entisten natsien tukea, lisättiin SED: n siunauksella. Varmistamalla, että kommunistit olivat hallitsevia näissä yhtenäisyysluetteloissa, SED päätti etukäteen uuden kansankongressin kokoonpanosta. Virallisten tulosten mukaan noin kaksi kolmasosaa äänestäjistä hyväksyi yhtenäisyysluettelot. Seuraavissa vaaleissa ilmoitettiin säännöllisesti yli 99 prosentin myönteiset marginaalit.

Lokakuussa 1949 liittotasavallan muodostumisen jälkeen kansankongressin ratifioima perustuslaki tuli voimaan Neuvostoliiton alueella, josta tuli pääkaupungiksi Saksan demokraattinen tasavalta (Deutsche Demokratische Republik), joka tunnetaan yleisesti nimellä Itä-Saksa. Kansankongressi nimettiin uudelleen Kansanhuoneeksi, ja tämä elin yhdessä toisen kammion kanssa, joka koostui Neuvostoliiton viiden osavaltion ( jotka kumottiin vuonna 1952 keskitetyn viranomaisen hyväksi), nimitti SED: n kommunisti Wilhelm Pieckin Saksan demokraattisen tasavallan presidentiksi 11. lokakuuta 1949. Seuraavana päivänä kansankamari asetti entisen sosiaalidemokraatin Otto Grotewohlin pääministeriksi kabinetin päällikkö, joka oli nimellisesti vastuussa kammiosta. Vaikka Saksan demokraattinen tasavalta oli perustuslain mukaan parlamentaarinen demokratia, ratkaiseva valta oli itse asiassa SED: llä ja sen pomo, veteraanikommunistinen funktari Walter Ulbricht, jolla oli hallituksessa vain hämärä varapääministerin asema. Itä-Saksassa, kuten Neuvostoliitossa, hallitus toimi vain kaikkivaltiaan kommunistien valvoman puolueen edustajana, jota puolestaan hallitsi ylhäältä itse valitseva poliittinen toimisto.