Mies, se oli kuuma. Vuosi 1999 oli musiikin räjähdysvuosi, vuosi, jolloin millään ei ollut mitään pirun järkeä, jolloin fanien täytyi heittää pois vanhan koulun säännöt popin toiminnasta. Radio oli yhtäkkiä täynnä kiiltäviä uusia tähtiä. Niin monia ajattomia klassikoita. Niin monia häpeämättömiä yhden osuman ihmeitä. Niin paljon hulluja innovaatioita, marginaalien ympärillä. Teen-pop tapahtui. Nu-metal tapahtui. Jokainen tyylilaji kukoisti. Sanotaan näin: Jos vietät tunnin paikallisessa karaoke-baarissasi, kuulet jonkun vyön ainakin yhden osuman kesästä ’99. Se oli yksi niistä pop-hetkistä, jolloin kaikki kimallus on oikeastaan kultaa.
Joten hajotetaan se: vuoden 1999 99 parasta kappaletta, 20 vuotta myöhemmin. Hitit, flopit, flukit, epäselvyydet. Minkä tyyppistä musiikkia rakastit, sillä oli tänä vuonna se: hip-hop, electronica, indie-rock, punk-autotalli, country, R & B, disko-sleaze. Vanhoja tyylirajoja ei enää pidetty. ”Seinät laskeutuivat”, kuten Sugar Rayn Mark McGrath kertoi minulle viime vuonna. ”Kuulet Kiss-FM: n tai Z-100:” Tulossa ylös, Mariah Carey, Blink-182, Eminem, Sugar Ray, ja olet kuten ”Mitä vittua tapahtuu?”
Fanit ostivat enemmän musiikkia (rahalla! kaupoissa!) kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Kukaan ei tajunnut, että Napster oli muuttamassa kaikkea. Carson Daly isännöi Total Request Live -palvelua MTV: ssä joka iltapäivä, missä syntyi uusi tähtirotu: Britney, Xtina, Ricky, NSync, Backstreet Boys. Aiemmin tuntematon tuottaja nimeltä Max Martin johti radioon tunkeutunutta orlandinavilaista yhteyttä oudossa liittouksessa ruotsalaisten ja Mousketeersin välillä. Woodstock ’99 meni liekkeihin. Oli niin paljon kuulettavaa, jopa hyvä musiikki voi eksyä kiireessä – minkä vuoksi paluu tarkoittaa uusien yllätysten löytämistä. Maailma ahdisti niin monta pop-jännitystä kuin mahdollista ennen Y2K-kaatumista. Ei sääntöjä. Ei häpeää. Ei pyyhkäisyjä.
Mikään luettelo ei voi mitenkään tiivistää vuotta pelkkään 99 kappaleeseen – voisimme kertyä tuhansien joukkoon käymättä kuivana. Mitä vuoden 1999 kappaleeseen lasketaan, on kyse vaikutusten vuodesta: Britneyn ”Baby One More Time” putosi teknisesti vuoden 1998 lopulla, mutta ei voida kiistää, että se kuuluu vuoteen 1999, jolloin se valloitti maailman. Destinys Childin ”Say My Name” ja Le Tigren ”Deceptacon” ilmestyivät vuoden 1999 albumeilla, mutta ne kuuluvat henkisesti Y2K: een, kun he menivät mega-novaan. Cherin ”Believe” lasketaan vuoden 1998 kappaleeksi – se oli viime vuoden listalla. (Vaikka voit tehdä tapauksen, se on vuoden kappale joka vuosi.)
Jotkut näistä kappaleista muuttuivat pysyviksi klassikoiksi, joita rakastetaan edelleen kaikkialla maailmassa. Toiset tulevat outoilta, jotka kokeilevat pienen kourallisen fanaattikavereita. Mutta ne kaikki kuulostavat hyvältä tänään. Joten on aika juhlia vuoden 1999 musiikkia. Kuten viisas mies kerran lauloi: Älkäämme unohtako sitä.