Koska Ainoa tapa, jolla ohjelma pystyttiin läpäisemään, oli se, että työnantajat vastasivat koko kustannuksen. Tämän helpottamiseksi Bismarck järjesti ohjelman hallinnon siirtämisen Der Arbeitgeberverband in den beruflichen Korporationen -järjestön (ammatillisten yhtiöiden työnantajien järjestö) käsiin. Tämä järjestö perusti liittovaltion keskus- ja byrokraattiset vakuutustoimistot ja joissakin tapauksissa osavaltion tason hallinnoimaan ohjelmaa, jonka edut alkoivat korvata sairausvakuutusohjelman 14. viikosta. Se maksoi hoitoa ja enintään kaksi kolmasosaa ansioista, jos työntekijä oli täysin vammainen. Tätä ohjelmaa laajennettiin vuonna 1886 maataloustyöntekijöihin.
Vuoden 1889 vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutuslaki
Vanhuuseläkeohjelma, työnantajien ja työntekijöiden tasavertaisesti rahoittama vakuutus, otettiin käyttöön. Suunniteltu tarjoamaan eläkevakuutus 70 vuotta täyttäneille työntekijöille. Toisin kuin tapaturma- ja sairausvakuutusohjelmat, tämä ohjelma kattoi alusta alkaen kaikki työntekijäryhmät (teollisuuden, maatalouden, käsityöläisten ja henkilöstön). Toisin kuin kahdessa muussa ohjelmassa, periaate, jonka mukaan kansallisen hallituksen olisi maksettava osa merkintäkustannuksista siten, että kaksi muuta osuutta suhteutettaisiin vastaavasti, hyväksyttiin myös epäilemättä. Työkyvyttömyysvakuutusohjelma oli tarkoitettu pysyvästi vammaisten käyttöön. Tällä kertaa osavaltio tai provinssi valvoi ohjelmia suoraan.