Encyclopædia Britannica, Inc.Katso kaikki tämän artikkelin videot
Dramaattinen ironia, kirjallinen laite, jolla yleisön tai lukijan käsitys teoksen tapahtumista tai yksilöistä ylittää sen hahmojen. Dramaattinen ironia on ironian muoto joka ilmaistaan teoksen rakenteen kautta: yleisön tietoisuus tilanteesta, jossa teoksen hahmot ovat, eroaa huomattavasti hahmojen tilanteesta, ja hahmojen sanat ja toimet saavat sen vuoksi erilaisen – usein ristiriitaisen – merkityksen g yleisölle kuin teoksen hahmoille. Dramaattinen ironia liittyy useimmiten teatteriin, mutta esimerkkejä siitä löytyy kirjallisuudesta ja esittävästä taiteesta.
Dramaattista ironiaa on runsaasti tragedian teoksissa. Esimerkiksi Sophoclesin Oidipus Rexissä yleisö tietää, että Oidipuksen teot ovat traagisia virheitä kauan ennen kuin hän tunnistaa omat virheensä. Länsimaisiin kirjailijoihin, joiden teoksiin on perinteisesti vedottu dramaattisen ironian taitavaan käyttöön, kuuluvat William Shakespeare (kuten Othellon luottamus petolliseen Iagoon näytelmässä Othello), Voltaire, Jonathan Swift, Henry Fielding, Jane Austen, Thomas Hardy ja Henry James, monien muiden joukossa. Dramaattista ironiaa löytyy myös sellaisista teoksista kuin O.Henryn novelli ”Magien lahja” ja Anton Tšehhovin tarina ”Lady with the Dog”.
Castle Rock Entertainment (Kohteliaisuus Kobal)
Dramaattista ironiaa verrataan usein sanalliseen ironiaan. Ensimmäinen on upotettu teoksen rakenteeseen, kun taas jälkimmäinen toimii tyypillisesti sanojen ja lauseiden tasolla, jonka yleisö tai lukija ymmärtää kirjaimellisesti tulkittuna erilaisiksi kuin itse sanat. (Sarkaasia voidaan pitää eräänlaisena sanallisen ironian muotona.) Dramaattinen ironia rinnastetaan toisinaan myös traagiseen ironiaan, tilannekohtaiseen ironiaan tai rakenteelliseen ironiaan; Kaikkien näiden termien ymmärretään joskus esiintyvän myös hierarkiassa, joka asettaa keskenään kapeat merkityserot.