C-peptidin, insuliinin erityksen merkkiaineen, oletetaan olevan kohonnut insuliinipotilailla, diagnostisia kriteerejä ei ole vahvistettu. Kolmekymmentäseitsemän potilasta, joilla oli histologisesti vahvistettu insulinooma, tutkittiin ennen leikkausta, 19 normaalia koehenkilöä ja 2 potilasta, jotka myöhemmin tunnustivat insuliinin itsensä antamisen, saivat pitkittyneen nopeasti (< tai = 72 h) vakioprotokolla. Plasman glukoosia, C-peptidiä ja insuliinia mitattiin 6 tunnin välein, kunnes plasman glukoosipitoisuus oli pienempi tai yhtä suuri kuin 3,3 mmol, sitten tunneittain, kunnes Whipplen kolmikko osoitettiin tai kunnes 72 tuntia ilman oireita saavutettiin. Plasmasta analysoitiin sulfonyyliurea. Tilastollinen analyysi tehtiin arvosummatestillä. Tiedot ilmoitetaan mediaanina (vaihteluväli). Paastojen kestot olivat 20 (2,5-68) h insuliinipotilailla ja 72 h normaaleilla koehenkilöillä. paaston plasman glukoosi-, C-peptidi- ja insuliinipitoisuudet olivat 2,2 (1,4-2,9) vs. 3,6 (2,7-5,5) mmol, P < 0,001; 0,60 (0,20-1,92) vs. 0,13 (0,07-0,43) nmol, P < 0,001; ja 126 (35-840) vs. 35 (35-126) pmol, P < 0,001 vastaavasti insuliinipotilailla ja normaaleilla koehenkilöillä. Kaikki plasmanäytteet olivat negatiivisia sulfonyyliurealle. Insulinoomapotilailla C-peptidiarvot paaston lopussa olivat suuremmat tai yhtä suuret kuin 0,20 nmol, kun taas ei rmaalisten potilaiden ja potilaiden, joilla oli faktinen insuliinihypoglykemia, C-peptidipitoisuudet olivat pienempiä tai yhtä suuria kuin 0,10 nmol, kun plasman glukoosipitoisuus oli pienempi tai yhtä suuri kuin 2,8 mmol. Insulinooma varmistetaan sulfonyyliurea-negatiivisella potilaalla, jolla on Whipplen triad pitkittyneen paaston aikana ja samanaikaisesti C-peptidipitoisuus on suurempi tai yhtä suuri kuin 0,20 nmol.