Anomi myös kirjoitti anomiaa yhteiskunnissa tai yksilöissä epävakauden tilan, joka johtui standardien ja arvojen hajoamisesta tai tarkoituksen tai ihanteiden puutteesta.
Pictorial Press Ltd./Alamy
Termin otti käyttöön ranskalainen sosiologi Émile Durkheim itsemurhan tutkimus. Hän uskoi, että yhden tyyppinen itsemurha (anominen) johtui käyttäytymisen säätämiseen tarvittavien sosiaalisten normien hajoamisesta. Kun sosiaalinen järjestelmä on anomiatilassa, yhteisiä arvoja ja yhteisiä merkityksiä ei enää ymmärretä eikä hyväksytä eikä uusia arvoja ja merkityksiä ole kehitetty. Durkheimin mukaan tällainen yhteiskunta tuottaa monissa jäsenistään psykologisia tiloja, joille on tunnusomaista turhuuden tunne, tarkoituksen puute sekä emotionaalinen tyhjyys ja epätoivo. Pyrkimystä pidetään hyödyttömänä, koska ei ole hyväksyttyä määritelmää siitä, mikä on toivottavaa. saavuttaa henkilökohtaiset tavoitteensa. Tavoitteista voi tulla niin tärkeitä, että jos institutionaaliset keinot – eli ne yhteiskunnan standardien mukaan hyväksyttävät keinot – epäonnistuvat, voidaan käyttää laittomia keinoja. Suurempi painopiste päämääriin kuin keinoihin luo stressin, joka johtaa sääntelyrakenteen – eli anomian – hajoamiseen. Jos esimerkiksi yhteiskunta pakottaisi jäsenet hankkimaan varallisuutta, joka on silti tarjottu heille riittämättömillä keinoilla, rasitus saisi monet ihmiset rikkomaan normeja. Ainoat sääntelyvirastot olisivat halu henkilökohtaiseen etuun ja pelko rangaistuksesta. Sosiaalisesta käyttäytymisestä tulisi siten arvaamatonta. Merton määritteli jatkuvuuden anomioista, jotka vaihtelivat vaatimustenmukaisuudesta sosiaaliseen innovaatioon, ritualismiin, retreatismiin ja lopulta kapinaan. Rikollisuus, rikollisuus ja itsemurha ovat usein reaktioita anomiaan.
Vaikka Durkheimin anomiakäsite viittasi yhteiskunnan tai sosiaalisen ryhmän suhteellisen normittomuuteen, muut kirjoittajat ovat käyttäneet termiä viittaamaan yksilöiden olosuhteisiin. . Tässä psykologisessa käytössä anomia tarkoittaa sellaisen henkilön mielentilaa, jolla ei ole standardeja tai jatkuvuuden tai velvollisuuden tunnetta ja joka on hylännyt kaikki sosiaaliset siteet. Yksilöt saattavat kokea, että yhteisön johtajat ovat välinpitämättömiä heidän tarpeisiinsa, että yhteiskunta on pohjimmiltaan arvaamaton ja puuttuva järjestys ja että tavoitteita ei toteuteta. Heillä voi olla myös turhuuden tunne ja vakaumus siitä, että yhteistyökumppanit eivät ole luotettavia tukilähteitä.